Sketching book -kierros (kevät 2021) PERUTTU

Kierrämme luonnoskirjat mukana nähtävyyksiä ja näyttelyitä. Kierroksen sarjakuvaoppaana ja opettajana toimii sarjakuvapiirtäjä Solja Järvenpää, joka vetää kierroksen positiivisella ja kannustavalla otteella. Kierroksella dokumentoidaan luonnoskirjoihin näkemäämme, kirjoitamme muistiin kuulemaamme, keräämme ideoita ja ajatuksia muistiin. Tarinan mahdollisuuksia on kaikkialla, ja niiden kehittäminen on oiva tapa tehdä elämästä rikkaampaa. Sarjakuva on monipuolinen keino dokumentoida kokemaansa ja samalla nautimme ympäristön tarjoamista nähtävyyksistä. Sketchingbook -kierros sopii kaikille, olipa aiempaa kokemusta sitten vähän, paljon tai ei lainkaan. Et tarvitse muuta kuin luonnoskirjan, kynän ja uteliaan mielen.

Solja Järvenpää on sarjakuvataiteilija ja kokenut, innostava sarjakuvan opettaja. Solja työskenteli Taiteen edistämiskeskuksen sarjakuvataiteen läänintaiteilijana vuosina 2011-2014 ja edisti monin eri tavoin sarjakuvan näkyvyyttä, tekemistä ja opettamista. Yli kymmenvuotisen uran aikana hänen sarjakuviaan on julkaistu mm. Etelä-Suomen Sanomissa. Järvenpää tunnetaan mm. päiväkirjasarjakuvista. Viimeisimmät julkaisut ovat Järvenpään toimittamat Vuoden Sarjakuva (Suuri Kurpitsa) sekä Päivän sarjakuva.

KURSSIN TIEDOT

Aikataulu: perjantaisin 26.3, 23.4 ja 7.5. klo 12-16

Kurssimaksu: 90 € / 45 € sis. alv 24% (alennus Suomen sarjakuvaseuran jäsenille, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille.)

Opettaja: Solja Järvenpää

Ilmoittautuminen verkkolomakkeen kautta

Opetuspaikka: Sarjakuvakeskus Porthaninkatu 9

Kurssi-ilmoittautuminen on sitova ja sen voi peruuttaa maksutta 2 viikkoa ennen kurssin alkua osoitteeseen opetus@sarjakuvakeskus.fi. Tämän jälkeen perimme 20 euron peruutusmaksun. Kurssin alettua ei peruuttaminen ole enää mahdollista, jolloin perimme kurssin täysihintaisena.

Minimimäärä osallistujia Sarjakuvakeskuksen kursseille on 10. Jos osallistujia on vähemmän, kurssi voidaan joutua perumaan. Ilmoitamme kurssin peruuntumisesta viimeistään viikko ennen kurssin alkua.