Piirrä omat lomakuvasi – Draw your own holiday pictures

Kaikki ottavat matkoillaan valokuvia: entä jos ikuistaisitkin muistot tällä kertaa piirtäen? Sarjakuvakävelyllä voit tehdä oppia tekemään juuri tämän kokeneen sarjakuvaopettajan johdolla. Samalla kuulet oppaan tarinat kaupungin nähtävyyksistä ja kiinnostavista paikoista. Kierros sopii kaikille, piirustustaidosta tai sen puutteesta riippumatta. Omia välineitäkään ei tarvitse olla, sillä opettaja tuo kaikki tarvikkeet mukanaan.

helsinki-piirtaen-webSuomen sarjakuvaseura ry:n kehittämishankkeessa etsitään tapoja muuntaa sarjakuvan osaaminen vetovoimaisiksi tuotteiksi. Yhteistyö Helsingin turistioppaiden kanssa on poikinut sarjakuvakävelyn, jolla oppaiden ja sarjakuvaopettajien taidot yhdistyvät mieleenjääväksi matkailukokemukseksi. ”Eri alojen osaajien yhteistyö tuottaa uusia oivalluksia, ja yhteistyön tulos on aina enemmän kuin osiensa summa”, kertoo hankkeen vetäjä Jenni Kallionsivu.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeessa Suomen kansainvälinen maine sarjakuvan osaamiskeskuksena ja matkailualan osaaminen yhdistetään käytännönläheisellä tavalla. Suomessa on vahva sarjakuvan opettamisen ja osaamisen jakamisen perinne, jota voidaan soveltaa myös matkailupalvelujen alalla. Tavoitteena on luoda tuotteita, jotka saavat rahan, ilon ja ajatukset virtaamaan.

Kysy lisää sarjakuvakävelystä Helsingin turistioppailta:
www.helsinkiguides.fi

Sarjakuvamatkailun kehittämishankkeesta kertoo lisää:

Jenni Kallionsivu
jenni.kallionsivu@sarjakuvaseura.fi

Draw your own holiday pictures – Comics expertise into products

Everybody takes photos when travelling: what if you drew your memories instead? In the comics walk you can learn to do just this with the help and guidance from an experienced comics teacher. You will also hear stories of the city’s landmarks and places of interest from the tourist guide. This walk is suitable for all, it doesn’t matter if you  can’t draw – or are an artist yourself. You don’t need your own equipment, since the teacher will bring everything you need. 

Finnish Comics Society is looking for ways to turn comics expertise into sellable products. Cooperation with Helsinki Guides has produced a comics walk, in which the knowledge and skills of both tourist guides and comics teachers intertwine into a memorable travel experience. ”Cooperation between experts of different fields sprouts new ideas, and the outcome of cooperation is always much more than the sum of its parts”, tells project manager Jenni Kallionsivu. 

The project, funded by the Finnish Mininstry of Education and Culture, combines Finland’s image as a hub of comics know-how and expertise in tourism. Finland has a strong tradition teaching and sharing know-how in the field of comics, and this can be taken into use in tourism services.  Project focuses on creating products that make money, joy and ideas flow.  

Ask more about the comics walk from Helsinki Guides:  http://www.helsinkiguides.fi

Ask more about Comics in Tourism project from Jenni Kallionsivu: jenni.kallionsivu@sarjakuvaseura.fi