La bande dessinée finlandaise 2013 esittelee suomalaista naissarjakuvaa

Haastateltavana on Johanna “Roju” Rojola, kokenut sarjakuvataiteilija, joka on yhdessä Kalle Hakkolan kanssa toimittanut La bande dessinée finlandaise 2013 -teoksen. Kyseinen teos on kolmas osa antologiasarjasta, jota on tarkoitus julkaista kerran vuodessa eri kielillä. Julkaisu esittelee suomalaista sarjakuvaa, ja sen toimittajalla on vapaat kädet vaikuttaa sisältöön. Tai ainakin lähes vapaat, sillä kustantaja, tässä tapauksessa Rackham, on myös vaikuttanut painotuksiin. Rojola muistuttaa, että nimestään huolimatta teos ei esittele kyseisen vuoden sarjakuvia. Tarkoituksena on, että antologialla olisi jokin teema, joka yhdistää sen sarjakuvia.

la-bande-julkkarit-webKuvassa Riitta Uusitalo, Tiina Pystynen ja Johanna Rojola kirjanjulkaisutilaisuudessa Ritarihuoneella Helsingissä.

La bande dessinée finlandaise 2013:n teemana on naissarjakuva. Rojola kertoo idean lähteneen sen pohtimisesta miten naisten tekemät sarjakuvat ovat vaikuttaneet laajemmin sarjakuvaan. Tekijävalinnan pohjaksi laadittiin aluksi pitkä lista julkaisuun sopivista tekijöistä. Valikoimisprosessissa tärkeintä oli saada luotua kokonaisuus, jonka osat sopivat yhteen toistensa kanssa. Tekijöillä itsellään ei välttämättä ole keskenään muuta yhteistä kuin sukupuoli. Miehiäkin oli aluksi pari mukana, mutta he karsiutuivat listalta.

Mukana on sekä nuoria että vanhempia tekijöitä. Sellaiset vanhemmat tekijät kuten Riitta Uusitalo ovat tehneet yksinäistä pioneerityötä aikoina, jolloin sarjakuva oli miesten hallitsema ala. Pioneerityön tekijöistä monet eivät ole itse lukeneet lapsina sarjakuvia, kun taas nuoremmista löytyy niitä, jotka ovat kasvaneet sarjakuvakulttuuriin kiinni pienestä pitäen.

Teoksen sarjakuvat ovat välillä hauskoja ja välillä traagisia, välillä pitkiä ja välillä lyhyempiä. Rojolan mukaan kirja on sellainen julkaisumuoto, että sen pitää tarjota paljon luettavaa. Poikkeuksena tästä säännöstä ovat Maria Björklundin lyhyet ja sanattomat sarjakuvat, jotka toimivat välipaloina sisältökokonaisuudessa. Sarjakuvan lisäksi mukana on hieman kuvataidettakin, sillä monet tekijöistä ovat kosketuksissa myös siihen alaan.

terhi

Rojola on 1990-luvun alussa ilmestyneiden Naarassarjojen perustaja ja päätoimittaja. Aluksi hän suunnitteli yksittäistä julkaisua, mutta päätyikin sarjaan saatuaan ilmoituksiinsa valtavan määrän vastauksia. Julkaistavaksi tarjotun materiaalin määrä ja laatu yllättivät. Osa La bande dessinée finlandaisen taiteilijoista on alunperin lähtöisin juuri Naarassarjoista. Rojola kertoo sarjakuvakentän olleen Naarassarjojen aikaan erilainen kuin nykyään. Naiset olivat tuolloin uusia tulokkaita kentällä, ja heitä kritisoitiin kovasti mm. Sarjainfossa piirrosten laadusta ja aihevalinnoista.

Naiset käsittelivät sarjakuvissaan esimerkiksi arkea ja sukupuolta, jotka eivät kriitikkojen mielestä olleet hyviä aiheita, toisin kuin esimerkiksi sukkahousuissa lenteleminen… Valittajat eivät ehkä ymmärtäneet sitä, että he eivät kuuluneet kohderyhmään. Kritiikin vastapainoksi Naarassarjat sai myös hyvää palautetta runsaasti. Naistekijät toivat uusia aiheita suomalaiseen sarjakuvaan, ja nytkin voi miettiä, että mitä aiheita puuttuu. Rojola toteaa sarjakuvan olevan aiheiltaan vieläkin hyvin rajoittunut vaikkapa kirjallisuuteen verrattuna.

Kahden englanninkielisen Finnish Comics Annualin jälkeen oli jo etukäteen tiedossa, että seuraava antologiasarjan julkaisu on ranskankielinen. Rojola on opiskellut Ranskassa sarjakuvakoulussa ja oleskellut maassa pitkään. Hän kertoo, että Ranskassa ilmestyy yllättävän paljon suomalaisia sarjakuvajulkaisuja. Suurin osa ranskaksi käännetyistä teoksista on kuitenkin miesten käsialaa. Antologia esittelee ranskalaisille tuntemattomia tekijöitä.

Ranskalainen sarjakuvakulttuuri on kansainvälistä kärkitasoa. Täkäläinen käsitys sarjakuvasta on laajempi kuin suomalaisilla, ja maa muodostaa maailman toiseksi suurimman sarjakuvien markkina-alueen (suurin on Japani). Puutteena on kuitenkin naissarjakuvan vähäisyys. Rojola kertoo, että hänen opiskellessaan vallitsivat vahvat sukupuolittavat asenteet. Naisia ei juurikaan ollut sarjakuvapiirtäjinä, ja he jotka olivat, tekivät lähinnä lastensarjakuvia.

Viime vuosina tilanne on ollut muuttumassa, mutta Rojola mainitsee, että esimerkiksi Marjane Satrapin Persepolista on kritisoitu huonosti piirretyksi, vaikka hänen tyylinsä tukeekin tarinaa. Tästä voi päätellä, että sukupuolesta saa lisäkritiikkiä. Jos sarjakuvakentällä kaikki toimijat ovat miehiä, niin sillä on tietysti vaikutuksensa. Miehet julkaisevat miesten tekemiä sarjakuvia miehille. Rojola sanoo, että Japanissa on esimerkillisesti sarjakuvia tarjolla monille eri kohderyhmille. Toisin on muilla suurilla markkina-alueilla. Yhdysvalloissa aikuiset ja Ranskassa naiset ovat laiminlyötyjä kohderyhmiä. La bande dessinée finlandaise 2013 on omalta osaltaan tukemassa naisten esiinpääsyä sarjakuvamaailmassa.   

 

 

Teksti ja haastattelu: Anssi Ylirönni
Valokuva: Aino Sutinen
Näytekuva: Terhi Ekebom
Video: Eetu Maaranen