Maaliskuun Lasten lauantai

Sarjakuvakeskus Lasten Lauantai: Tehdään kirja!


Työpajassa tutustumme pienten tarinavihkosten, eli zinejen tekemiseen. Zinet ovat lyhyitä piirroksen ja kirjoituksen keinoin kerrottuja tarinoita, joiden tyyli on rento ja
hauska.


Myös monet taiteilijat käyttävät zinejä ja kirjoja ilmaisumuotonaan.
Työpajaa varten The Temporary Bookshelf* on valinnut hyllystään kokoelman erilaisia esimerkkejä hauskoista, koskettavista, oudoista ja söpöistä julkaisuista, joihin tutustuen työpajalaiset voivat
inspiroitua ja keksiä oman kansien väliin laitettavan kertomuksensa.
Työpajassa tarinan voi kertoa yhdessä tai yksin, esimerkiksi piirtämällä, leikkaa-liimaa tekniikalla, tai käyttämällä valokopiokonetta.


Työpaja järjestetään suomeksi ja englanniksi.

*
The Temporary Bookshelf on vuonna 2021 perustettu Helsingissä toimiva alusta taiteellisen julkaisutoiminnan tutkimiselle. Projekti kuratoi kirjoja erilaisille kulttuuri-instituutioille, järjestää tapahtumia ja
kutsuu ihmisiä tutustumaan taiteilijoiden tekemiin julkaisuihin.

Sarjakuvakeskus Children’s Saturday: Let’s make a book!
In the workshop we will introduce you to making small books called zines. Zines are stories told with few pages, drawn and written with a relaxed and fun style. Many artists also use zines and books as their means of expression. For the workshop, The Temporary Bookshelf* has picked a selection of funny, touching, weird and cute zines from
their shelf. By browsing through them, you can find inspiration to make your own publication! Let’s tell a story, together or alone, by drawing, cutting-and-gluing or using copy machine.


The workshop is held in English and Finnish.

*
The Temporary Bookshelf is a platform to explore books as artistic practice, based in Helsinki and established in 2021. The project sells and curates books for cultural institutions, organizes events, and
invites people to explore them.