Lasten sarjakuva- ja animaatioleirit 2020 (PERUTTU)

 

2020kevät animaatiokuvitus1 Susanna Juntunen 

Ilmoittautuminen Sarjakuvakeskuksen lasten sarjakuva- ja animaatioleireille on nyt käynnissä. Toivomme, että heinäkuussa yhdessä harrastaminen on jo mahdollista. Sarjakuvakeskus seuraa tiivisti kuntien, THL:n ja Valtioneuvoston suosituksia ja ohjeita harrastustoiminnan järjestämisestä koronavirukseen liittyen. Emme järjestä leiritoimintaa, jos koronavirukseen liittyvät rajoitukset jatkuvat. Leirien peruuntuessa ennen leirien alkamista, osallistumismaksut palautetaan täysimääräisinä. Peruutustilanteessa selvitämme korvaavan etätoiminnan mahdollisuutta. Leirien peruutusehdot näkyvät verkkolomakkeella

LASTEN SARJAKUVALEIRI

Sarjakuvaleirillä lapset pääsevät suunnittelemaan hahmoja, maailmoja sekä harjoittelemaan tarinankerrontaa. Leirillä tehdään oma sarjakuvalehti, joka painetaan ja sen saa lopuksi jokainen kotiin muistoksi. Teemme myös muita pienempiä sarjakuvatehtäviä. Kaikki leirillä tarvittavat välineet löytyvät sarjakuvakeskukselta. 

Helsinki, Porthaninkatu Sarjakuvaleiri 7–13-vuotiaille 29.6.–3.7. ma–pe klo 10–16  (PERUTTU)
Helsinki, Porthaninkatu Sarjakuvaleiri 7–13-vuotiaille 20.–24.7. ma–pe klo 10–16  (PERUTTU)
Espoo, Ison omenan kirjasto Sarjakuvaleiri 7–13-vuotiaille 6.-8.7. ma–ke klo 10–16 (PERUTTU)

Helsingin sarjakuvaleirit / leirimaksu: 120 euroa (Sarjakuvaseuran jäsenille 95). Maksu sisältää leirillä tarvittavat välineet, välipalan sekä kevyen lounaan

Espoon sarjakuvaleiri / MAKSUTON (PERUTTU)

LASTEN ANIMAATIOLEIRI

Lasten animaatioleirillä opitaan animaation perusteet. Tekniikoista harjoittelemme piirrosanimaatiota sekä stop motionia. Aiempaa animaatiokokemusta ei tarvita. Leirillä oppii varmasti uutta, vaikka olisikin jo aiheeseen perehtynyt. Kaikki leirillä tarvittavat välineet löytyvät Sarjakuvakeskukselta.
 
Helsinki, Porthaninkatu Animaatioleiri 7–13-vuotiaille 13.–17.7. ma–pe klo 10–16 (PERUTTU)
Leirimaksu: 120 euroa (Sarjakuvaseuran jäsenille 95). Maksu sisältää leirillä tarvittavat välineet, välipalan sekä kevyen lounaan
 
 
Leirien opettajana toimii sarjakuvaopettaja Stina Riikonen.
 

lmoittautuminen leireille  verkkolomakkeella.

 

Yhteystiedot:

 
Sarjakuvakeskus
Porthaninkatu 9,
00530 Helsinki
 
Ison Omenan kirjasto
Suomenlahdentie 1
02230 Espoo
 
Kuvitus: Susanna Juntunen