Pride-sarjakuvanäyttelyssä kuvataan liikettä

Teksti ja valokuvat: Aino Sutinen

The Long Walk -sarjakuvanäyttely esittelee 12 taiteilijaa, jotka ovat tulkinneet töissään LGBTQAI+-aiheita sekä Helsinki Priden vuoden 2019 teemaa “Liike”. Julkaisemme tässä neljä sarjakuvaa ja kaikki loput voi nähdä paikan päällä näyttelyssä.

“The Long Walk” kuvastaa LGBT-liikkeen pitkää matkaa ja sitä, kuinka yhteisön jäsenet joutuvat tänäkin päivänä taistelemaan oikeuksiensa puolesta ja omien tunteidensa kanssa, niin konkreettisesti arjessa kuin osana yhteiskuntaa. 

Näyttelyn taiteilijat ovat: Jesse Ghost, Joakim Juvelén, Emma Kantanen, Sanna Koskimäki, Emilia Laatikainen, H-P Lehkonen, π / Muhvu, Saara Pirhonen, Laura Torvinen, Miia Vistilä ja Viuhu. 

Emma Kantanen: Human to Human

emma kantanen sarjakuva pride1

emma kantanen sarjakuva pride2

Emma Kantanen (s. 1989) on peligraafikko, kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hän on myös vastikään julkaissut omaelämäkerrallisen romaanin Nimi jolla kutsutaan öisin, joka kertoo Pekingin pelialasta ja lesbopiireistä.

Kantanen kertoo näyttelytyöstään:

”Itse kertomus on tositarina ja siinä esiintyvä herätyskristillisen järjestön kokoontuminen on ollut kertomuksen idean alkukipinä. 

Aineksia olisi tietenkin ollut pidenpäänkin teokseen, ja saatan joskus jotain sellaista tehdäkin. Minulle on kuitenkin ollut tärkeää, ettei hahmoista pysty tunnistamaan ketään, sillä on selvää että näin arassa kontekstissa kaikkien taustat ja sanomiset on käsiteltävä luottamuksellisesti. 

Minulle ominainen eläinhahmojen käyttö sopi tähän tarkoitusperään kuitenkin erinomaisesti. Eläimet ovat tehokkaita, juuri uskonnollisissakin yhteyksissä käytettyjä ihmistyyppien metaforia.”

Miia Vistilä: What happened in ten years?

pridesarjis2019 72lev600 1

Miia Vistilä on sarjakuvataiteilija, toimittaja ja pienkustantaja, jolla on paljon hyviä muistoja erilaisista queer-ryhmistä kahden vuosikymmenen ajalta. Vistilä kertoo työstään:

“Työni kertoo muutoksesta pääkaupunkiseudun queer-piireissä. Helsingin Pride-kulkueen kasvu on ollut huimaa ja enemmän teemoja ja identiteettisymboleja näkyy.

Yritin mahduttaa työhöni bongailtavaksi myös harvinaisempia raitayhdistelmiä, jotka kertovat erilaisista, ethkä vain toisille samoin identifioituville avautuvista seksuaali- ja sukupuoli-identiteeteistä.”

Laura Torvinen: Boutique

Liike Boutique 01

laura torvinen sarjakuva pride1

laura torvinen sarjakuva pride3

laura torvinen sarjakuva pride4

Laura Torvinen on Torniossa asuva sarjakuvataiteilija ja digikuvittaja. Hän kertoo omasta työstään:

”’Boutique’, eli suomeksi ’Liike’ kertoo Frankie-nimisen kauppiaan putiikista, josta voi ostaa teetä ja herkkuja antamaan rohkeutta, itsevarmuutta tai vaikka kauneutta. Kauppaan saapuu asiakas raskaan huolen saattelemana ja siinä toivossa, että saisi Frankielta apua.

Sain idean Helsinki Priden teemasta. En alkuun lukenut kun suomenkielisen ohjetekstin Sarjakuvakeskuksen sivulta ja ensimmäisenä tuli mieleeni pieni putiikki, jossa myytäisiin irtoteetä ja suloisia herkkuja, ikään kuin Liisa ihmemaassa -tyyliin. Halusin, että kaupanpitäjänä olisi mahdollisimman neutraali hahmo ja sainkin idean Frankensteinin hirviöstä: hahmo jossa olisi pieniä palasia muista ja joka ymmärtäisi muiden läpikäymiä asioita.

Uskoutuminen ja kaapista tuleminen vaativat paljon rohkeutta, jota halusin omalla sarjakuvallani viestittää.”

Viuhu: A movement

pride nayttely viuhu

Nimimerkki Viuhu on 24-vuotias taiteilija, jota kiinnostavat vapaaehtoistyö ja vaikuttaminen. Hänen työnsä kertoo Priden juurista.

Tervetuloa

pride slide

Sarjakuvanäyttely on osa Helsinki Priden vuoden 2019 ohjelmistoa ja Pride-kuukautta. Sarjakuvakeskuksen tuottaja Maura Manninen kertoo, että näyttely liittyy Suomen sarjakuvaseuran arvoihin

”Tavoitteena on myös nostaa uusia ääniä, siksi järjestimme näyttelyyn avoimen haun emmekä kutsuneet taiteilijoita erikseen”. 

Teemana ”liike” (“a movement”) voitiin tulkita joko poliittisesti tai aivan vapaasti, yksityisesti. Manninen kehuu näyttelyyn lähetettyjä töitä laadukkaiksi ja iloitsee, että näyttely on tuonut sarjakuvalle uutta yleisöä ja paikalle uusia kävijöitä. 

Tarkoitus on, että näyttely on jatkossa esillä muuallakin, ja englanninkielisin käännöksin se voi olla esillä myös ulkomailla. Yhteistyön merkeissä voi ottaa yhteyttä osoitteeseen info@sarjakuvakeskus.fi.

IMG 1493

IMG 1491

IMG 1492

Turun Sarjakuvakaupalla Sarjakuvakeskuksella on myynnissä runsaasti LGBT-aiheisia teoksia.

The Long Walk -sarjakuvanäyttely 27.7.2019 asti, Galleria Sarjakuvakeskus, Porthaninkatu 9. Galleria on avoinna ma-pe klo 15-19, la klo 11-16. Lisää näyttelystä täällä.