Kysymykset: Aino Sutinen
Käännös: Saara Varala ja Kajo Vuolasvirta
Manchesterilainen sarjakuvataiteilija Oliver East vietti Helsingissä kaksi viikkoa taiteilijaresidenssissä, joka oli toteutettu Helsingin ja Lakesin sarjakuvafestivaalien yhteistyönä. East on tunnettu “maisemasarjakuvan” konseptin keksijänä ja hän on julkaissut useita matkasarjakuvakirjoja. Helsingistä East käveli koko matkan Tampereelle.
Kuva: Henry Söderlund
Kuinka pitkän aikaa oleskelit Helsingissä? Mitä pidit kaupungista ja sarjakuvafestivaaleistamme?
Viivyin Malmilla 12 päivää ennen festivaaleja. En oikeastaan nähnyt kaupunkia paljoakaan ennen festivaaliviikonloppua, sillä käytin aikani lähinnä matkasarjakuvaprojektiini, jossa kävelin Helsingin ja Tampereen väliä. Lidlin tilat tulivat tutuiksi hamstratessani valmisaterioita. Pidin kävelyltä yhden vapaapäivän, jonka aikana minä ja tyttöystäväni kuljeskelimme ympäri kaupunkia vailla kummempaa suunnitelmaa. Tähän kaupunkiin on hauska eksyä, eikä se ollut puoliksikaan niin kallis kuin minulle oli uskoteltu. Lähdimme lautalla yhdelle läheisistä saarista, mutta sen olivat vallanneet Pokémon Go’n pelaajat, joten palasimme kaupungille. Löysimme baareja jotka muistuttivat meitä kodista ja koteja jotka saivat meidät haaveilemaan Suomeen muuttamisesta.
Festivaali oli hyvä ja todella rento. Ilmassa ei ollut lainkaan sitä hermoilua, kiirettä ja stressiä, mihin olin tottunut Britannian festivaaleilla. Minusta tuntui, että kävijöitä oli ehkä vähemmän kuin edellisinä vuosina, eikä lauantain sateinen sää auttanut asiaa. Myyntiluvut olivat kuitenkin ihan hyvät englanninkielisen avant garde -maisemasarjakuvan kaupustelijalle.
Olin myös hyvin tyytyväinen sunnuntain esiintymiseeni. Yleisöä oli paikalla hyvin, kaikki tuolit täyttyivät ja kuuntelijoita tuli paikalle myös seisomaan. Haastattelija kysyi, kuinka moni paikallaolijoista oli kuullut töistäni aiemmin ja ainoastaan Ed Piskor nosti kätensä. Luulen että hänkin oli vain kohtelias. Olen hyvä esiintyjä ja omassa elementissäni parrasvaloissa, ja luulen että se välittyi yleisöllekin. Jälkeenpäin ihmisiä tuli käymään myyntipöydässäni ostamaan kirjoja ja juttelemaan mukavia. Yhdestä kohtaamisesta saattaa muodostua mielenkiintoinen työtarjous. Palaan mielelläni festivaaleille ensi vuonna.
Erikoistut matkasarjakuviin ja olet julkaissut useampia kirjoja. Kävelit matkan Helsingistä Tampereelle, koska kuulit että kutsumme Tamperetta Manseksi tai Mansesteriksi. Kerro matkastasi! Palasit junalla Malmille nukkumaan joka yö. Millaista Mansesterissa oli?
Lähdin Helsingin rautatieasemalta aamukuudelta 23. elokuuta ja kävelin Keravalle. Pysyttelin niin lähellä junaraiteita kuin kulkutien rajoissa pystyin. Koko sen ajan kun kävelin, piirsin halvoille A5-lehtiöille. Luullakseni sain aikaan 120 piirrosta ensimmäisen päivän aikana. Opetan kävellessä piirtämistä lasten työpajoissa Manchesterissa, mutten ole itse lainkaan tottunut siihen. Nyt minulla oli hyvä tilaisuus kokeilla uutta työtapaa ajan kanssa. Koska en ollut tehnyt tällaista aiemmin, riski tuntui valtavalta: Entä jos kaikki piirrokseni kahdeksan päivän ajalta olisivat täyttä kuraa, ja kävellessä piirtäminen ei yksinkertaisesti toimisikaan?
No, päästessäni Keravalle asti minulla oli hyvä tunne koko jutusta. Huolet olivat tiessään. Menin junalla takaisin Malmille ja laitoin kaikki piirrokseni esille asunnon seinille. Tosin tietysti vasta saunomisen jälkeen. Välillä olin piirtänyt paperin molemmille puolille, jolloin piti valita minkä puolen jättäisin näkyviin. Olin tyytyväinen aikaansaannoksiini, niin sotkuisia ja viitteellisiä kuin ne olivatkin.
Seuraavana päivänä kävelin Keravalta Hyvinkäälle. Puolimatkassa aloin saada käsityksen työskentelytavan asettamista rajoista. Pieneen lehtiöön kävellessä piirtäminen on konstikasta, ja minun oli luovuttava joistakin suosimistani tekniikoista ja viivoista. Sen päivän loppupuolella alkoi syntyä oikeasti hyvää materiaalia. Jos minun pitäisi esitellä parhaat palat tekemistäni 820 piirroksesta, niistä ensimmäiset olisivat peräisin jostakin Jokelan tienoilta.
Kolmantena päivänä, matkalla Hyvinkäältä Ryttylään, piirtäminen sujui entistä luontevammin, ja piirroksistani näkee että olin tottunut olosuhteisiin. Tapasin Ryttylässä hyvin ystävällisen naisen, joka kertoi että paikan nimi tarkoittaa kahden makkaran välissä olevaa kohtaa. Mahtavaa!
Huoleni projektin epäonnistumisesta olivat haihtuneet aikaa sitten, ja nautin kokemuksesta. Matkan jatkuessa Ryttylästä Hämeenlinnaan, Hämeenlinnasta Iittalaan, Iittalasta Toijalaan, Lempäälään ja viimein Tampereelle, työ muuttui lähinnä sen miettimiseksi, kuinka monella eri tavalla voi piirtää puita.
Pitkiä, latteita ja näennäisen luonteettomia katuja kulkiessa voi olla vaikeaa keksiä, mitä piirtää. Niinä hetkinä minun piti potkia itseäni jatkamaan ja piirtämään mitä tahansa mitä näin edessäni tai vieressäni. Olin tuloksiin usein tyytymätön. Rehellisesti sanoen olin niin iloinen kävelyni päättymisestä, etten viettänyt aikaa Tampereella kovin kauaa, vaan nousin vain takaisin palaavaan junaan.
Kerro lisää työskentelystäsi! Mitä aiot tehdä piirroksillasi?
Piirsin halpoihin lehtiöihin vaihtelevanlaisilla kynillä. Minulla meni ainakin kolme päivää siihen, että aloin ymmärtää, mitkä kynät toimivat parhaiten. Aloitin välineillä, joita yleensä käytän kotona tai ulkona luonnostellessani: sivellintussilla ja eripaksuisilla tussikynillä. Ensimmäisten päivien tuherruksista käy ilmi, ettei sivellintussi sopinut tälle reissulle. Vapaapäivänäni Helsingissä kävin ostamassa uusia kyniä. Muutaman päivän jälkeen päädyin käyttämään erilaisia ohuita tussikyniä sekä paksukärkistä huopatussia.
Minulle oli tärkeää, etten kävellessäni jäisi piirtämään muistista. Tarkoitan, että jos uljaan näköinen traktori sattuisi ilmestymään näkyviin puiden välistä, minun pitäisi piirtää se sinä aikana kun vielä näen sen, eikä jatkaa piirtämistä muistista enää sen jälkeen, kun se on taas kadonnut näkyvistä. Tällaisissa tilanteissa paksummat tussit tuntuvat loistavilta, ja niillä on syntynyt joitakin suosikkipiirroksistani. Pitkillä, piirteettömän oloisilla teillä ohuet tussit toimivat hyvin lähestyvien puiden taltioimisessa. Joskus loppumattoman tuntuisten puiden seasta paljastuu kauniita kaksikerroksisia maalaistaloja, jotka on mahdutettava kuvaan. Ennen Suomeen tuloa painiskelin kovasti sen kanssa, millä tavalla piirtäisin puita, mutten enää. Olen saanut kaiken tarvitsemani harjoituksen.
Loppujen lopuksi sain aikaan 820 piirrosta, joista vain hieman yli puolet ovat melko kelvollisia. Kotiinpaluun jälkeen olen kokeillut lisäillä väritasoja kuvien alle. Haluaisin myös lisätä niihin tekstiä ja saattaa projektini kokonaiseksi teokseksi. Toivon, että saan jonkinlaisen julkaisun valmiiksi lähiaikoina. On ollut puhetta lyhyestä pop up -näyttelystä Lontoossa ensi kesäkuussa, minkä lisäksi haluaisin esitellä näitä töitäni Helsingin sarjakuvafestivaaleilla tai Lakesin kansainvälisillä sarjakuvafestivaaleilla, joka mahdollisti tämän koko projektin toteuttamisen.
Millä tavoin olet kehittynyt matkasarjakuvien piirtäjänä?
No, minua innostaa tehdä lisää tällaisia kävelyretkiä! Oleskelupaikkani Helsingissä oli täydellinen siinä mielessä, että se ravisteli minut irti kaavoistani ja auttoi minua luomaan joitakin omasta mielestäni kiinnostavimpia töitäni. Sain mahdollisuuden esitellä piirroksiani ihmisille Helsingin sarjakuvafestivaaleilla, ja he näkivät pyrkimyksissäni potentiaalia.
Manchesteriin paluun jälkeen kävellessä piirtämisen työpajani ovat olleet paljon parempia! Palasin vasta muutama viikko sitten, enkä ole työskennellyt paljon muun kuin Suomessa tekemieni piirrosten parissa. Olen mahdollisesti lähdössä talvella Itä-Eurooppaan siinä toivossa, että saisin siellä vaellella tusseineni jonkin aikaa. Kerron sitten, mitä löydän.