Sarjakuvakeskus etsii ruotsinkielistä työharjoittelijaa

Etsitään työharjoittelijaa syksylle 2011 ja mieluusti myös kevään 2012 puolelle.

Työtehtäviin kuuluu tiedotteiden sekä näyttelytietojen kääntäminen suomesta ja englannista ruotsiksi, erilaisten kirjoitustöiden tekeminen ja yleisiä käännöstöitä keskukselle ja Sarjakuvaseuralle. Helsingin kirjamessujen ja sarjakuvafestivaalien aikaan avustus- ja informointityöt ruotsin kielellä. Työharjoittelijalta toivotaan vahvaa ruotsin ja suomen kielen osaamista sekä kokemusta kirjoitustöistä.

Työtehtäviin kuuluvat myös keskuksen erilaiset yleiset tehtävät, osin harjoittelijan oman osaamisen mukaan. Sarjakuvakeskuksella on iloa niin graafisista, taiteellisista, tietoteknisistä kuin käytännön kädentaidoistakin, toki myös yleisestä kiinnostuksesta sarjakuviin ja tapahtumatuottamiseen.

Sarjakuvakeskus on aitiopaikka tutustuessa suomalaiseen sarjakuvakenttään. Keskus järjestää järjestää mm. kursseja, työpajoja ja gallerianäyttelyitä. Suomen sarjakuvaseura koordinoi suomalaista sarjakuvatoimintaa sekä kansainvälisiä yhteistyöprojekteja.

Harjoitteluajat ja järjestelyt ovat neuvoteltavissa. Harjoittelusta ei voida maksaa palkkaa, tukijärjestelyjä on haettavissa monille TE-toimiston tai opiskelupaikan kautta. Ota yhteyttä ja kerro itsestäsi os. info@sarjakuvaseura.fi.

kuva: Aino Sutinen