Perinteisellä tyylillä Suomen ilmatilassa

Perinteisellä tyylillä: Anssi Rauhalan näyttely Ikkunagalleria Ruudussa 5.-28.10.2012

esitys

Anssi Rauhala (s.1965) syntyi, asuu ja työskentelee Helsingissä kuvittajana, sarjakuvantekijänä ja -kääntäjänä ja on Sarjakuvantekijät ry:n ja Kuvittajat ry:n jäsen. Rauhalan tämänkertaisessa Ruutu-näyttelyssä on nähtävinä mm. originaaleja hänen kuvittamistaan Anni Isotalo -albumeista, Armas & Anneli Vasara -seikkailusta ja Paluu rajan takaa -teoksesta.

Tavoitteena tässä galleriassa – kuten myös monissa aiemmissa töissä – on ollut "yhdistää kaksi suurta rakkautta," sarjakuva ja ilmailuharrastus. Gallerian ikkunatilaa on hyödynnetty luovasti loihtimalla viime sotien aikainen suomalainen ilmatila hiukan vanhojen Siivet-lehtien ja ilmojen korkkareiden tapaan. Tilassa liitelee lentokonepienoismalleja – perinteisesti puusta veistämällä aihioitu Suomen ilmavoimien Myrsky sekä taidokkaasti viimeistelty Messerschmitt bf 109 sinivalkoisin swastikoin.

myrsky

"Lentokoneet ovat mukana, koska tykkään lentokoneista ja haluan mainostaa niiden loistavuutta aina tilaisuuden tullen," entinen riippuliitäjä ja ultrakevytoppilas sekä "tuleva purjelento-oppilas" kertoo. "Kerran yläilmaa maistettujaan (Piper 140:n kyydissä kymmenen vanhana 1975) tahtoo aina takaisin ilmaan, vaikka edes kerran vielä ennen kuolemaa."

Tilanvaltaus pääkalloineen ja vanhalta Lapin seidalta näyttävine kalaveistoksineen voisi ehkä tuoda mieleen symboliikan kuolemantanssista, jonka yllä lentelevät hävityn sodan koneet valmistautumassa lopulliseen syöksykierteeseen.

Taiteilija ei itse myönnä tätä tietoisena suunnitelmana. "Itse en ollut rakentamassa tuontasoista draamaa ikkunaa sommitellessani, se on tullut kuvaan ihan minusta riippumatta. Tai alitajuisesti."

fasakallo

"Pääkallo, massapäät ja mallit on tehty ihan piirtämistyön helpottamiseksi ja työnlomassa rentoutukseksi. Varjostukset ovat paljon helpompia piirtää, kun pääsee kääntelemään esim. pienoismallia valon alla. Pääkallollakin on oma paikkansa: jonain päivänä se pompsahtaa näkyviin jossain sarjakuvan katakombiruudussa muistuttamaan kuolevaisuudesta."

Kuriositeettina seisoo myös fasaani, jolla on oma historiansa. "Se syntyi sen takia, kun joku tuttu jossain kiroili paperin olevan vaikea materiaali. Se on leikattu ja liimattu paperipaloista ja -suikaleista. Ihan vain todistukseksi siitä, että se onnistuu."

"Minun silmiini tämä oli nimenomaan perinteinen ja konservatiivinen tilankäyttö," taiteilija itse kuvailee valintoja. "Terhi Ekebomin jälkeen kontrasti tuntui hauskalta: avaruudellisen satumetsän poistuttua utuhohdossaan tulin näyttämään vanhanaikaisesti kuvia kehyksissä seinällä ja tekijän työpajan irtoromua. Terhin näyttely oli teos itsessään, minun asetteluni kertoo vuosien työstä enemmänkin etäännyttävästi."

Suomen luonto veistyy tarinoihin

Kalahahmolla ei ole tietoista yhteyttä pohjoiseen mytologiaan, mutta muutoin kyseessä on Rauhalan mukaan enemmän tai vähemmän unohdettujen yksityiskohtien esilletuonti.

"Kala oli alunperin saunaklapi mökillä, ja halusin vain vuolla mahdollisimman ison veistoksen puukappaleen ääriviivojen sisälle. Samalla asento sai luontevan kaaren. Valtion Lentokonetehtaan Myrsky-hävittäjä alkoi samaan tapaan, työhuoneen nurkan ylijäämäpalasista ja omasta fanituksestani tuota suomalaisten pula-ajan insinöörien työnhedelmää kohtaan."

"Haluan yhä tehdä tarinoita unohdetuista lentokoneista. Yksi ruutupaperikässäri makaa jossain pöytälaatikossa päästäkseen kertomaan Caudron Cyclonesta, joka ei kelvannut Suomen ilmavoimille, mutta johon voisi kätkeytyä viihdyttävä pikku tarina ja varastomekaanikon seikkailu."

Tarkkanäköinen voi tunnistaa myös Vasarat-sarjakuvasta tutun Citroën 2CV4:n pienoismallin sekä lukuisien pöydälle levittäytyvien pikaluonnosten joukosta Kapteeni Nermon salaisen atomisukellusveneen.

"Ruutupaperilehtiöt ja kouluvihkot ovat loistavia muistiinpanovälineitä. Tykkään sommitella repliikkejä sivujaossa etukäteen, ja koska käsialani ei ole tasaisin mahdollinen, apuviivat ovat mukavat käytössä. Käytän luonnoksiin (ja joskus originaaleihinkin asti) pakkamäärin kopiopaperia, koska se on halvinta valkoista pintaa mitä voi ostaa.."

Tietotekniikan vallankumouksellisuus ei sekään näytä olevan taiteilijalle itsestäänselvys:

"Talletan lupaavammantuntuisia muistiinpanoja pöytälaatikoihin tai varastoon, minne unohtelen niitä vähän väliä, jos työ ei näytä saavan etenemisen mahdollisuuksia. Vaikka kovalevyni ja muistitikkuni tuhoutuisivat, olisi minulla silti fyysisesti olemassa joitakin muistiinpanoja, joiden kanssa saisin jatkaa töitäni. Toiset saattaisivat sanoa, että se olisi tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, toiset taas, että silloin avautuisivat mahdollisuudet täydelliseen alanvaihtoon esim. teollisuussiivoojaksi."

Ligne claire ja tiedenaiset

Rauhalan viiva noudattaa eittämättä eurooppalaisessa seikkailusarjaperinteessä käsitteeksi muodostunutta ligne claire -tyyliä. Lentoseikkailuista mieleen tulee monia hiukan aiemman sukupolven nimiä ja sankareita, kuten Haikaralaivueen Jijé, Hergén studiolla aloittanut Roger Leloup (Yoko Tsuno) tai vaikkapa Natašan tekijä François Walthéry, jolle Rauhala on omistanut erään avoinna olevan aukeaman kuvittamistaan professori Anni Isotalon seikkailuista.

isotalo

Yoko Tsunoa ja Anni Isotaloa yhdistänee, että he ovat harvoja miesten piirtämiä tiedenaisia tässä perinteessä – hahmoja, jotka katseenkestävyydessäänkin ratkaisevat asioita ensi sijassa älyllään. Nataša on näihin verrattuna ennemmin perinteisen naiseuden ikoni (joskin varsin itsenäinen sellainen). Taustalla on kuitenkin yhteistä vähintään siinä missä voisi ennalta arvata.

"Koko Anni Isotalo -projekti lähti alunperin siltä pohjalta liikkeelle, että sekä minä että Mikko Ketola (käsikirjoittaja) olemme vanhoja Natašan lukijoita ja faneja, ja saimme varastoomme yhden kerrontakikan lisää. On helppoa saada tarinaan muutama repliikki lisämittaa, kun pannaan esim. konservatiivinen hengenmies taistelemaan naisten esiinnousua vastaan" toteaa Rauhala viitaten sarjakuvan henkilöhahmoihin.

rauhalaite

Leloupista ja Walthérysta Rauhala osaa kertoa heidän olevan melkein lähinaapureita. Walthéryn hän tuntee henkilökohtaisesti ja tämä on hänelle ja hänen vaimolleen "rakas ystävä monien vuosien takaa, sarjakuvan ja elämän 'opettaja' ilman virallista auktoriteettiasemaa." Leloup kuulemma on lentokonemallien elinikäinen harrastaja, mitä ei liene vaikea arvata hänen sarjakuvistaan.

 

Teksti: Janne Vainio

Valokuvat: Antti Vainio