Juliana Hyrri & Pauli Kallio: Kalle, pallo ja sello 1.-30.12.2020 Galleria Sarjakuvakeskuksella

kallepallosellokansi

Juliana Hyrrin ja Pauli Kallion Kalle, pallo ja sello -näyttely  raottaa saman nimisen lastensarjakuvakirjan maailmaa. Kalle on alakouluikäinen poika, joka pelaa jalkapalloa ja soittaa selloa yhtäläisellä innolla. Harrastusten yhteensovittaminen aiheuttaa kommelluksia, jotka uhkaavat johtaa soitonopettaja Jemina Jousikon ja valmentaja Pontus Bollanderin ennenaikaiseen harmaantumiseen. Pulmista huolimatta Kalle tasapainoilee iloisesti pallon ja sellon välillä. Hän saa myös parhaan pelikaverinsa Kanelin kiinnostumaan musisoinnista. Eräänä kevätpäivänä ystävykset törmäävät Kallen suureen selloidoliin Eicca Toppiseen. Hiukkasen myöhemmin Messi, Zlatan, Litti ja Pukki opastavat Kallea jalkapallotaiteen hienouksiin. 

Juliana Hyrri (s. 1989) on Helsingissä asuva ja työskentelevä sarjakuva- ja kuvataiteilija. Aiemmin tänä vuonna Hyrri palkittiin Kritiikin kannukset -palkinnolla teoksestaan Satakieli joka ei laulanut. Aiemmin Hyrri on myös ansioitunut mm. Oulun pohjoismaisessa sarjakuvakilpailussa vuosina 2017 (1. palkinto) ja 2018 (2. palkinto) sekä osallistunut aktiivisesti kansainvälisiin sarjakuvaprojekteihin esimerkiksi Venäjällä ja Ranskassa.

Pauli Kallio (s. 1960) on Nivalassa syntynyt ja Tampereella vaikuttava monipuolinen sarjakuvakäsikirjoittaja, -kääntäjä ja -julkaisija. Hän on Suomen ainoa päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja. Kallio aloitti sarjakuvien käsikirjoittamisen 1990-luvun alussa. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. alun perin sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuja sarjakuvia kuin Kramppeja & nyrjähdyksiä, Ornette Birks Makkonen  ja Onnen lahjat. Kallio on tehnyt yhteistyötä lukuisten muidenkin kotimaisten sarjakuvapiirtäjien kanssa.

Näyttely on esillä Galleria Sarjakuvakeskuksella 1.-30.12.2020. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä Sarjakuvakeskuksen tiloissa yli 15-vuotiaille sekä noudattamaan turvavälejä näyttelyvierailun aikana. Kalle, pallo ja Sello kirjaa on myös myynnissä yläkerrassamme palvelevassa Rosebud Kallio -sarjakuvakaupassa.