Asiaa tekijänoikeuksista ja sopimuksista 10.4. & 12.4.

Asiaa tekijänoikeuksista 10.4. klo 18–20

Heikki Jokinen kertoo tekijänoikeuksista mm. sarjakuvantekijän kannalta, myös avoin keskustelutilaisuus.

Asiaa sopimuksista luovan työn tekijöille 12.4. klo 18–20

Heikki Jokinen kertoo sopimuksenteon kiemuroista mm. sarjakuvantekijän kannalta, myös avoin keskustelutilaisuus.

Vapaa pääsy, varsinkin luovien alojen ammattilaisia kiinnostavaa ohjelmaa. Tilaisuuksien päättymisajat ovat viitteellisiä. Yhteistyössä Sarjakuvantekijät ry:n kanssa.

Heikki Jokinen on Sarjakuvantekijät ry:n asiamies, toimittaja ja tietokirjailija ja toiminut Helsingin Sanomien kriitikkona vuodesta 1985 lähtien. Hän on kirjoittanut tai toimittanut parisenkymmentä kirjaa aina freelance-journalistin oppaasta sarjakuvaa käsitteleviin teoksiin (esim. Sarjakuva Suomessa: Historiasta, asemasta, kielestä). Myös kriitikkona hän on keskittynyt erityisesti sarjakuvaan.