Koululaisten harrastusryhmät

animaatiokuvitus1 susannajuntunen

Sarjakuvakeskus järjestää koululaisille suunnattua harrastustoimintaa pääkaupunkiseudulla. Opettajina toimivat ammattitaitoiset taidekasvattajat. Harrastusryhmistä osa keskittyy sarjakuvaan ja piirtämiseen, osa sarjakuvaan ja animaatioon. Harrastustoiminta suunnitellaan osallistujien mielenkiinnonkohteiden ja toiveiden mukaan.

Syksyn 2021 harrastusryhmät alkavat viikoilla 34 - 35. Syyslomaviikolla 42 ei ole opetusta.

Toimintaa tukee Aluehallintavirasto. Osallistumismaksu on 40 euroa, vapaaoppilaspaikkoja on varattu niitä tarvitseville oppilaille. Mukaan ilmoittaudutaan Sarjakuvakeskuksen verkkokaupassa. Jos ryhmä on täynnä, voi verkkokaupassa ilmoittautua myös varasijalle. Paikkoja voi vapautua lukukauden aikana.

Ilmoittautuminen on sitova. Peruutukset osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. viimeistään 2 viikkoa ennen harrastuksen alkua, sen jälkeen veloitamme 20€. Ilmoittautumisen peruuttaminen ei ole mahdollista toiminnan alettua.

Sarjakuvakeskuksen harrastustoiminnassa noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Lue lisää aiheesta täältä.

Vanhempainyhdistykset voivat myös tilata koululaisille suunnattua harrastustoimintaa koululle, tarjouspyynnöt sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

koululaisten harrastusryhmät syksyllä 2021

Roihuvuoren ala-asteen koulu

Sarjakuva- ja animaatioryhmä (2.–6. lk)
Aika: keskiviikkoisin 14.30–15.45
Opettajat: Kalle Keinonen
Harrastus alkaa viikolla 34.
14 opetuskertaa
Hinta: 40 € / Maksuvapautus pyynnöstä

VALLILAN ALA-ASTEEN KOULU

Sarjakuva- ja animaatioryhmä 1 (1.–4. lk) & ryhmä 2 (3.–6. lk)
Aika: keskiviikkoisin, ryhmä 1 klo 13.30–14.45 & ryhmä 2 klo 14.45–16
Opettaja: Anni Lappalainen
Ryhmät alkavat viikolla 34.
14 opetuskertaa
Hinta: 40 € / Maksuvapautus pyynnöstä

OULUNKYLÄN ALA-ASTE (VERÄJÄLAAKSON SIVUKOULU)

Sarjakuvaryhmä 1 (2.–6. lk) & ryhmä 2 (4.–6. lk)
Aika: perjantaisin, ryhmä 1 13.30–14.45 ja ryhmä 2 15–16.15
Opettaja: Anna Neva
Ryhmät alkavat viikolla 35.
14 opetuskertaa
Hinta: 40 € / Maksuvapautus pyynnöstä

Kuvitus: Susanna Juntunen