Maaseudun mies ja toivon pilkahdus – Tommi Musturi: Toivon kirja

Galleria Sarjakuvakeskuksessa on 7.–25.4.2015 esillä Tommi Musturin Toivon näyttely, jossa on esillä sarjakuvataiteilijan juuri ilmestynyt Toivon kirja, käsin tussattuja kuvituksia ja kolmiväriserigrafioita.

Musturi-Tommi

Toivon kirja avaa suomalaisen maaseudulla asuvan miehen verkkaisaa sielunmaisemaa, joka välillä tuntuu pysähtyvän paikalleen. Elämän näennäinen sisällöttömyys ja vähäeleisyys ajavat päähenkilön elämään haavemaailmaan, jossa hän lännensankarina taistelee pyssyjen paukkeessa elämästään. Musturi kertoo päähenkilön olevan yhtäaikaa todellinen ja tekaistu, yhdistelmä hänen oman lapsuutensa äijiä Pirkanmaalta ja mielikuvitusta, jotka yhdessä muodostuvat sarjakuvahahmoksi.

Musturi-Toivon-nayttely-web5.png

Musturi-Toivon-nayttely-web9.png

Musturi teki viisiosaista Toivon kirja -sarjaa yhteensä kymmenen vuotta ja juuri ilmestynyt sarjan yhteen kokoava Toivon kirja (Like 2015) on suurin Suomessa julkaistu sarjakuvateos yli 1300 ruudullaan. Tekijä kertoo kirjasarjan olevan nyt valmis ja keskittyvänsä tulevaisuudessa muihin projekteihin.

Musturi-Toivon-nayttely-web4.png

Toivon kirjan kerronta etenee lähes kokonaan kuvallisen puolen varassa, johon harkiten tehty ja säästeliäs tekstinkäyttö avaa onnistuneesti lukijalle päähenkilön ajatuksia. Kirjan kuvat vaihtelevat runsaista ja yksityiskohtaisista kuvasarjoista erittäin pelkistettyihin ruutuihin, jotka rytmillään korostavat tarinan maaseudun verkkaista elämää.

Sarjakuva on huumorintajuinen ja lämmin katsaus maaseudun arkeen ja positiivinen jälkimaultaan, vaikka tuntuukin paikoitellen surulliselta kertoessaan keski-ikäistyneen miehen kriisistä hyväksyä omaa elämäänsä ja sen sisältöä. Tapahtumien kautta, jotka välillä tapahtuvat mielikuvitus- ja välillä reaalimaailmassa, päähenkilö hyväksyy pikku hiljaa arkisen elämänsä ja löytää uudelleen parisuhteensakin. Kirjan kuvien väritys kulkee käsi kädessä tarinan kanssa, lähtien liikkeelle murretusta värimaailmasta ja päätyen loppupuolella tarinan toivon palatessa puhtaampiin ja saturoituihin väreihin.

viimeinen toivo 03

Taiteilija kertoo kirjan kertovan päähenkilön vaiheista tiedostaa ja hyväksyä oma vanheneminen ja elämän rajallisuus, varsinkin jos sen tuhlaa television luomaan maailmaan uppoutuen. Hän toteaa ihmisten elämän sisällön ja sen tärkeimpien kiinnekohtien muovautuvan sen mukaan, mitkä tapahtumat tai kanssakäymiset nostamme itse merkityksellisiksi.

Musturin etevyys tarinankertojana tulee esille voimakkaan ja pelkistetyn graafisen tyylin sekä oivaltavien kuvakulmien käytössä, jotka ohjaavat lukijan tajuamaan tarinan perimmäisen tarkoituksen. Päähenkilöstä muotoutuu tarinan edetessä alun ressukasta verrattain melko symppis hahmo, jota Marja-vaimon järjen ääni herättelee välillä hereille haavemaailmasta.

Musturi-Toivon-nayttely-web1.png

Näyttelyssä esillä olevat Saksassa tehdyt A2-kokoiset serigrafiat ovat hämmästyttävän hienoja painoteknisesti ja niiden yksityiskohtien tarkasteluun voi helposti uppoutua pidemmäksikin aikaa. Samoin Toivon kirja kestää ongelmitta lukemisen yhä uudelleen ja onnistuu tekemään suomalaisen, maaseudulla elävän vanhemman polven miehen sielunelämän mielenkiintoiseksi myös kaupunkien kasvateille.

Kirjoitusta varten on haastateltu Tommi Musturia sähköpostitse.

Näyttelyn serigrafiaprintit ovat myynnissä.

Teksti: Anna Paukku Cruz
Kuvat: Aino Sutinen, Tommi Musturi