Taidekontti

SARJAKUVAKESKUS GOES KONTTI

11.–24.6. 2012
 
Sarjakuvakeskus Goes -tapahtuma järjestetään tällä kertaa Lasipalatsin aukiolla. Sarjakuvakeskus Goes Kontti esittelee Sarjakuvakeskuksen monipuolista toimintaa tiiviissä paketissa. Sarjakuvapajoissa voit kokeilla elävän mallin piirtämistä fiktiivisestä hahmosta, tehdä itsellesi oman sarjakuvakassin, suunnitella sarjakuvan skeittilautaan tai piirtää oma suosikkikappaleesi sarjakuvaksi.  Kontilta voi lähteä mukaan opastetulle Sketching Helsinki -kiertueelle, jonka aikana piirretään luonnoksia Helsingin nähtävyyksistä. Sarjakuvapajat ovat osa MeKans-vertaisoppimisverkostoa. MeKans-verkoston kautta kohtaavat kansalaiset, jotka haluavat jakaa osaamistaan tai oppia uutta. Pajoihin on vapaa pääsy.

Mbarissa on taiteilija Antti Silvekosken näyttely Crazy Love Collection ajalla 1.28.6. Näyttelyyn Silvekoski on luonut värikkään omintakeisia teoksiaan kuvataiteen konventioista välittämättä. Mbarissa on installaationomainen valikoima hänen upeaa taidettaan kesäisissä tunnelmissa.

PÄIVÄKOHTAINEN OHJELMA

MAANANTAI 11.6. – TUUNATAAN SARJAKUVAAkonttikonna color rounded WEB

11-15 Tuunataan sarjakuvaa
Leikellään vanhoista sarjakuvista uutta ja koristellaan sarjakuvin kasseja ja tarroja. Lisäksi päivän vierailevat tähdet tuunaavat haluamasi esineen sarjakuvituksin. Voit tuoda tuunattavaksi esimerkiksi tennarit, tiskirätin, t-paidan tai minkä tahansa esineen, jonka haluat koristeltavan. 

Vierailevat tähdet:

11-12 Joonas Lehtimäki (Anonyymit eläimet)
12-13 Anni Nykänen (Mummo),
13-14 Jupu Kallio (Baarien/Koirapuistojen nainen)
14-15 Milla Paloniemi (Kiroileva siili)

Opettajina toimivat Solja Järvenpää (Sarjakuvataiteen läänintaiteilija, Uudenmaan taidetoimikunta) ja Petri Koikkalainen (Sarjakuvakeskuksen toimintavastaava).

15-17 MeKans-hanke, Bluesin ABC-kurssin jäsenten keikka
Bluesin ABC-kurssilla on rakennettu jo toista kertaa primitiivisiä soittimia, kuten pesusoittobassoja ja yksikielisiä kitaroita. Espan lavalla 16.6. konsertoiva ryhmä ottaa varhaisen keikkaetkon Taidekontissa 11.6. klo 15 – 17. Soitinrakennuksessa ja soiton ohjauksessa ovat olleet mukana myös soitinrakennusmestari Juha Lottonen ja muusikko Esa Kuloniemi.

TIISTAI 12.6 – LIIKKUVA SARJAKUVA

11-13 Lasten paja – elävän mallin piirtäminen eläinhahmosta

13-15 Elävän mallin piirtäminen fiktiivisestä hahmosta
Elävän mallin piirtämistä mielikuvituksellisin maustein. Perinteisen anatomian harjoituksen ohella pääset hahmottamaan paperille myös erikoisia asusteita ja fiktiivisiä olentoja. Ohjelma tarjoaa pientä haastetta kokeneille piirtäjälle, mutta soveltuu mainiosti myös ensikertalaisille. Opettajana Frida Lindholm.

15-17 Liikkuvan mallin piirtäminen, Utopia Helsinki
Tanssivana mallina on Jenni Urpilainen, piirustuksen ohjaajana Vappu Rossi ja musiikista vastaavat kitaristi Topias Tiheäsalo ja saksofonisti Taneli Viitahuhta.

17-19 Mekans, Bluesin ABC-kurssin jäsenten keikka
Bluesin ABC-kurssilla on rakennettu jo toista kertaa primitiivisiä soittimia, kuten pesusoittobassoja ja yksikielisiä kitaroita. Espan lavalla 16.6. konsertoiva ryhmä ottaa varhaisen keikkaetkon Taidekontissa 11.6. klo 15 – 17. Soitinrakennuksessa ja soiton ohjauksessa ovat olleet mukana myös soitinrakennusmestari Juha Lottonen ja muusikko Esa Kuloniemi.

KESKIVIIKKO 13.6. – BIISISTÄ SARJAKUVAKSIkuvituskuva WEB

11-15 Taiteillaan suosikkibiisien sanoista sarjakuvia
Tule tekemään oma kuvallinen tulkintasi suosikkiartistisi sanoituksista.
Opettajina toimivat Solja Järvenpää (Sarjakuvataiteen läänintaiteilija, Uudenmaan taidetoimikunta) ja Petri Koikkalainen (Sarjakuvakeskuksen toimintavastaava).

15- Miten tehdä oma kirja?
Runot, romaanit, sukutarinat ja sarjakuvat kansiin helposti itse taittaen. Paikalla tuottaja Kirja kerrallaan -digipainosta. Tapahtuman tuottaa Me Kans -hanke.

TORSTAI 14.6. – SARJAKUVAN KÄYTTÖ ERI MUODOISSA

11-14 Sarjakuvasuunnittelua skeittilautaan
Päivän vierailevat tähdet sarjakuvittavat tennarit, vyölaukut, t-paidat ja kukkapurkit – tai mitä ikinä haluatkaan.

Vierailevat tähdet:

11-12 Tuomas Tiainen (Sarjakuvakeskus)
12-13 Aiju Salminen (Potaatit, Kerno)
13-14 Ninni Aalto (Sähköjänis)

Opettajina toimivat Solja Järvenpää (Sarjakuvataiteen läänintaiteilija, Uudenmaan taidetoimikunta) ja Petri Koikkalainen (Sarjakuvakeskuksen toimintavastaava).

12-14 Sketching Helsinkisketchinghelsinki WEB
Sketching Helsinki on opastettu kiertue, jonka aikana piirretään luonnoksia Helsingin nähtävyyksistä. Kiertue alkaa kontilta klo 12. Oppaana toimii sarjakuvataiteilija Lissu Lehtimaja, joka kierrättää luonnostelijoita 2,5 tunnin ajankeskustan nähtävyyksien luona. Ota omat luonnoskirjat ja kynät mukaan.

14-15 Sarjakuvalla menee lujaa -luento kontin kielellä
Otto Sinisalo (puheenjohtaja, Suomen sarjakuvaseura ry)

15-16 Puhetta sarjakuvan tekijänoikeuksista
Harri Vaalio (puheenjohtaja, Sarjakuvantekijät ry)

18- Sarjakuvabaaritapaaminen, Henry’s Pub
Tapaa sarjakuvataiteilijat, harrastajat, käsikirjoittajat sekä alan taustavaikuttajat. Tapaamisessa kisaillaan sarjakuvapiirroskilpailulla (piirroskisan aiheen ja ohjeet löydät viikkoa ennen tapaamista osoitteesta kvaak.fi).

PERJANTAI 15.6. – 2 HUONETTA + BAARI -NÄYTTELY 16.-24.6.bubblegun WEB

Sarjakuvakeskus Goes Kontti -tapahtuman kruunaa upea moniulotteinen sarjakuvanäyttely 2h + baari, jossa esitellään kolme hyvin erilaista sarjakuvahahmoa ja heidän miljöönsä. Anni Nykäsen Mummo sekä Tea Tauriaisen ja Solja Järvenpään blogihahmot ovat sisustaneet omat huoneensa Konttiin.

Anni Nykänen (s.1983, Lappeenranta) on helsinkiläistynyt karjalainen, sarjakuvataiteilija, graafinen suunnittelija, kuvittaja sekä Mummon äiti. Nykäsen tunnetuin sarjakuvahahmo Mummo voitti vuonna 2009 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun ja pyyhälsi Sarjakuva-Finlandia -finalistiksi keväällä 2011. Mummo seikkailee Seura-lehden sivuilla, kahdessa satasivuisessa sarjakuva-albumissa sekä ikiomassa blogissaan osoitteessa http://mummo.sarjakuvablogit.com.

Tea Tauriainen (s.1988, Kuusamo) on ainakin tällä hetkellä Lahdessa asusteleva kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä, graafinen suunnittelija sekä erinomainen tilan täyte. Edellä mainittujen hommien lisäksi hän pyörittää kahden muun henkilön kanssa lahtelaista sarjakuviin sekä muihin siisteihin juttuihin erikoistuvaa putiikkia nimeltään Kultainen Apina. Neiti Tauriainen on avoimesti ankoista pitävä ihminen. Ei ota muutenkaan itseään liian tosissaan. Sarjakuvia voi bongata satunnaisesti eri paikoista, mutta mainitsemisen arvoinen lienee vuodesta 2007 lähtien pyörinyt sarjakuvablogi Mad Teaparty: http://thii.sarjakuvablogit.com

Solja Järvenpää (s.1977, Asikkala) toimii Uudenmaan taidetoimikunnan Sarjakuvataiteen läänintaiteilijana. Sarjakuvapiirtäjä Järvenpää on toiminut Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtajana vuosina 2009 ja 2010 sekä Sarjakuvan tiedotuskeskuksen perustajajäsenenä ja varapuheenjohtajana. Sarjakuvia Järvenpää on tehnyt jo reilut kymmenen vuotta. Järvenpää on voittanut 2010 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun sarjakuvalla Tirppa reissaa. Järvenpää piirtää Etelä-Suomen sanomiin. Hän on myös julkaissut useita sarjakuvaomakustanteita. Järvenpään tunnetuin sarjakuva Helvetin hyvin menee löytyy osoitteessa http://solja.vuodatus.net/.

Sarjakuvakeskus Goes Kontti -tapahtumassa ovat mukana:

  • Uudenmaan taidetoimikunta
  • Sarjakuvan tiedotuskeskus
  • Suomen sarjakuvaseura ry
  • Sarjakuvantekijät ry
  • Utopia Helsinki
  • Mbar
  • Lasipalatsin Mediakeskus Oy
  • MeKans-vertaisoppimisverkosto

(Muutokset tapahtumiin ovat mahdollisia)

TAIDEKONTTI

Upea taidekontti pystytetään Lasipalatsin aukiolle ajalle 2.5.–13.7.2012. Kontti on Uudenmaan taidetoimikunnan läänintaiteilijoiden Solja Järvenpään (sarjakuvataide), Mari Savion (muotoilukasvatus) ja Outi Korhosen (monikulttuurisuus) yhteisprojekti, jossa esitellään heidän työkenttiensä monimuotoisuutta sekä erilaisia taiteen tekijöitä ja toimijoita Uudeltamaalta.

Kuvat: Tea Tauriainen, Susanne Kyllönen, Solja Järvenpää