Kuvittamisen syventävä kurssi

KURSSI ON TÄYNNÄ

Kurssilla syvennytään tekstin ja kuvan yhdistämisen mahdollisuuksiin. Kokeillaan lisää erilaisia tekniikoita ja perehdytään kirjankuvituksen koko prosessiin. Opitaan havainnoimaan ympäristöä, suunnittelemaan kiinnostavia hahmoja, hakemaan inspiraatiota ja visuaalista materiaalia oman työn tueksi. Ideoimisen, luonnostyöskentelyn ja havainnoimisen kautta siirrytään kuvakäsikirjoituksen tekemiseen, kokeillaan erilaisia tapoja yhdistää kuva ja teksti ja paneudutaan kirja-aukeaman sommitteluun.

Kurssilla tehdään yhtenäinen kuvasarja kuvakirjaformaatissa joko annettuun tai omaan vapaavalintaiseen tekstiin. Kuvakirja voi olla suunnattu lapsille tai aikuisille. Kurssin tavoitteena on opettaa kuvakirjaprosessin kaikki työvaiheet ensimmäisestä ideasta valmiiseen storyboardiin ja kuvituksiin.

Kuvitus: Nadja Sarell

Kurssilla on mahdollisuus tehdä myös oma ’dummy book’ eli kirjamallinen vihko, jossa on sekä teksti että kuvitusluonnokset. Lisäksi tavoitteena on toteuttaa muutama valmis kuvitus omien luonnosten pohjalta. Opitaan pysymään deadlinen puitteissa eli kurssin päättyessä pidämme yhteisen kritiikin valmiista töistä.

Kurssille pyydetään vierailemaan kuvittajia tai muita kuvakirja-alan toimijoita mahdollisuuksien mukaan. Kurssilla saa neuvoa myös kustannusalan kiemuroista.

Kurssille osallistujilta toivotaan mahdollisuutta omaan työskentelyyn myös kurssin ulkopuolella.

Aikataulu: 12.9 – 28. 11  maanantaisin  klo 17-19. Kurssikertoja on yhteensä 12 kappaletta.

Opettaja: Sarjakuvatekstaaja, kuvittaja Nadja Sarell

Hinta: 100/80€ (alennus Suomen sarjakuvaseuran sekä Kuvittajat ry:n jäsenille, opiskelijoille ja työttömille)