Lasten ja nuorten sarjakuva- ja animaatiokurssi Karakalliossa (kevät 2017)

väritys karatalo copy

Kurssilla käydään läpi sarjakuvan ja animaation perusteita sekä tutustutaan kuvallisen tarinankerronnan saloihin erilaisten harjoitusten kautta. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin jo jonkun verran sarjakuvaa ja animaatiota tehneille. Kevään aikana on mahdollisuus kokeilla monipuolisesti eri tekniikoita tussipiirustuksesta digitaaliseen kuvankäsittelyyn, mutta pääpaino on omien ideoiden ja tarinoiden toteuttamisella. Tehtäviä tehdään sekä yksin että ryhmässä. 

Osallistumismaksu sisältää materiaalit, mutta omia lempivälineitä saa myös ottaa mukaan. Kurssille voi osallistua koko kevään ajaksi tai vaikka vain muutamalle kerralle. Tervetuloa mukaan!

Kurssitiedot

Ikäryhmä: 7–13 -vuotiaat
Hinta: 65€ / 12 kertaa, 7€ / yhden kerran. Sisarusalennus on 25 % (ensimmäinen sisarus maksaa normaalin maksun, muut saavat 25 %:n alennuksen). Myös ryhmäalennus vähintään viiden hengen ryhmistä. Alennus on 20% täydestä kurssihinnasta per henkilö.
Paikka: Karatalo, Kotkatie 4
Aikataulu: 26.1.–27.4. torstaisin klo 16.30–18.00, (12 opetuskertaa, hiihtolomalla 23.2. ja kiirastorstaina 13.4. taukoa)
Opettaja: Hannele Richert
Ilmoittautuminen: Lomakkeen kautta. Mainitse alennusryhmästä lisätiedoissa.
 
Kuvitus: Susanna Juntunen