Verkkosarjakuvakurssi edistyneille ja ammattilaisille

Sarjakuvantekijät ry ja Suomen sarjakuvaseura ry toteuttavat yhteistyössä ammattilaisille ja edistyneille sarjakuvantekijöille tarkoitetun kurssin sarjakuvasta verkkoympäristössä. Kurssille osallistuvat osaavat sarjakuvan perusteet ja heillä on valmis käsitys siitä, mitä he haluaisivat julkaista verkkosarjakuvana. Luennoilla ei piirretä sarjakuvaa vaan se tehdään itsenaisesti luentojen välisenä aikana. Ensimmäiselle kerralle tulee olla valmiina kolme sarjakuvaideaa, joista arvioidaan, mikä toimisi parhaiten milläkin alustalla. Jokaisen kurssikerran jälkeen annetaan kotitehtävä, jota kurssin osallistujat työstävät eteenpäin. Kullakin nelituntisella kokoontumiskerralla on ensin luento-osuus, sen jälkeen lounas ja lounaan jälkeen paneudutaan paremmin teemaan. 
 
Kurssille otetaan 8–12 osallistujaa.

Kurssin alustava runko

1. kerta, 13.10.

Mietitään mitka sarjakuvat sopivat millekin alustalle sen mukaan minka tyylistä sarjakuvaa kukin osallistuja tekee. Pohditaan yleisellä tasolla mikä on optimaalinen julkaisupaikka eri tyylisille nettisarjakuville. Lopuksi käydään läpi yksilöllisesti jokaisen sarjakuvat jotka he ovat valmistelleet kurssia varten ja mietitään mille alustalle ne sopisivat julkaistavaksi. 

2. kerta 20.10.: Markkinointi

Mietitaan somebrandaysta, itsensa brandaysta ja sita miten saadaa nettisarjakuva nakyville. Miten saadaa ihmiset lukemaan nettisarjakuvaa ja miten markkinoidaan ilman etta laitetaan rahaa markkinointiin.Miten tehdaan yhteistyota muiden kanssa ja verkostoituminen. Kaikkien tulee loytaa oma keinonsa markkinoida joten luennolla annetaan valineita tahan. Kotilaksyna osallistujat tekevat markkinointisuunnitelman nettisarjakuvalleen.

3. kerta, marraskuussa 3.11.: Rahoitus

Tutustutaan Patreoniin, joukkorahoitukseen, apurahoihin, myyntiin ja sponsoreiden kayttoon. Opetellaan myos pitchausta, kotilaksynä osallistujat tekevät pitchauksen.

4. Kerta 17.11.: Sopimukset

Tutustutaan siihen, miten sopimuksia neuvotellaan. Miten Agentit toimivat, tarvitaanko agenttia, tarvitaanko editoria. Kurssikerralla on myos Q&A jolla voi kysyä kaikesta nettisarjakuvaan ja sen julkaisuun liittyvästä.
 

5. Viimeinen kerta 1.12.

Vedetään langat yhteen: kaikki mahdollisesti kesken jäänyt tehdään valmiiksi, pidetään yhteinen katselmus ja keskustelupiiri siitä, mihin suuntaan kukin jatkossa työstää töitään. 
 
Nettisarjakuvakurssin vetäjänä toimii H-P Lehkonen, joka on julkaissut useita sarjakuvia seka Suomessa etta ulkomailla. Hänella on omakohtaista kokemusta kaikista kurssilla käsiteltävistä asioista. 

Aika ja paikka 

5 kertaa syksyn aikana lauantaisin 13.10., 20.10., 3.11., 17.11. ja 1.12. klo 11–15 sarjakuvakeskuksella, Porthaninkatu 9, Helsinki
Hintatiedot: Kurssin hinta on 80 euroa, alennushinta 65 euroa (Suomen sarjakuvaseura ry:n ja Sarjakuvantekijät ry:n jäsenille sekä opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille)
Kurssin Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Minttu Heimovala, minttu.heimovala@gmail.com
 
LOtC banner01example
Kuvitus: H-P Lehkonen