Uuden tulokkaan vaikutelmia suomalaisesta sarjakuvayhteisöstä

On kulunut noin kolme vuotta siitä kun muutin Suomeen. Olin vieraillut täällä melko usein ennen muuttoa, joten tiesin mitä odottaa etukäteen.

On varmaan helpompi muodostaa kuva paikallisesta meiningistä kertomalla millaista täällä ei ole, kuin millaista täällä on. Esimerkiksi, Iso-Britanniassa ei ole epätavallista kysyä “mitä teet työksesi?” tavatessa joku ensimmäistä kertaa. Toisin sanoen: mihin kuulut sosiaalisessa järjestyksessä? Se on tapa testata, oletko toisen ihmisen huomion arvoinen.

Pitää kuitenkin muistaa, etteivät kaikki Iso-Britanniassa tee tätä. Suomessa taas minulta ei ole kysytty tätä työhaastattelun ulkopuolella tai kuten työkaverini asian ilmaisee “Suomessa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä teet”. Tämän tuloksena ihmisten itsestään ylläpitämät kulissit katoavat ja syntyy paljon hyväksyvämpi sosiaalinen ilmapiiri – tai ainakin vähemmän uhkaava sellainen. Suomalaisilla on paljon sanontoja, jotka vihjaavat, että “jos sinulla on jotain hyvää älä pidä meteliä siitä”. Tästä johtuen he ovat hyviä antamaan työn puhua puolestaan. On mukavaa, että julkisuus ja mainostaminen eivät ole välttämättä kaikista tärkeimpiä asioita.
 
comics center helsinki sarjakuvakeskus sarjakuva
 
Suomalainen sarjakuvayhteisö on pieni, ehkä jopa Iso-Britannian yhteisöäkin pienempi. Siinä miten he hoitavat tämän tilanteen, on monia kiinnostavia eroja.

Esimerkiksi suomalaisen kulttuurin käsite “tasa-arvo” on huomioimisen arvoinen. Teoriassa se tarkoittaa, että jokainen on pääasiassa samalla tasolla riippumatta heidän asemastaan yhteiskunnassa. Kuinka tämä näkyy julkisissa tilanteissa, on kiinnostavinta.

Iso-Britanniassa ihmisillä on taipumusta pelätä, että samat lähtökohdat tarkoittavat yhteiskunnan muuttumista homogeeniseksi ja että ilman kilpailua rajallisista resursseista taiteilijoista tulee laiskoja ja tylsiä. Sarjakuvayhteisö Suomessa tuntuu vastaanottavaiselta. Kenttä on erityislaatuinen, avoin ja hyvin turvattu. Samalla täällä tuotettuja töitä, ehkäpä paradoksaalisesti, voidaan pitää eurooppalaisilla standardeilla hyvin individualistisina.
 
Ystäväni tarjosi minulle kiinnostavan selityksen tähän. Hänestä vaihtoehtoinen suomalainen sarjakuva syntyi Suomen edellisen laman aikaan. Tämän takia maa erkaantui muusta sarjakuvateollisuudesta, joten jos halusi tehdä sarjakuvaa, piti vain tarttua toimeen välittämättä siitä, mikä on niin kutsuttu oikea tapa.
 
Toisin sanoen, jokainen haluaa olla osa hienoa asiaa, mutta kukaan ei jaksa luoda hienoa asiaa tyhjästä. Hienointa suomalaisissa sarjakuvissa onkin halu tehdä asioita itsenäisesti.

ross-hvidsten-finnish-comics
 
Työskentelen parhaillaan Sarjakuvakeskuksella osana yhteiskunnan järjestämää vuoden pituista suomen kielen opetusohjelmaa maahanmuuttajille. Ideana on työskennellä jossain samalla käyttäen suomen kieltä. Keskus on ollut hyvä paikka tähän. Saan mahdollisuuden kuunnella ja puhua kieltä päivän aikana, ja aiheet ovat kiinnostavia.
 
Toivon löytäväni paikkani tästä ympäristöstä, vaikken oleta sen olevan helppoa. Odotan kuitenkin innolla oppivani tuntemaan sen paremmin.

Teksti: Ross Hvidsten
Käännös: Sara Valta
Kuvat: Juuso Pylväläinen

Ross Hvidsten on Sarjakuvakeskuksen englantilainen työharjoittelija. Teksti on julkaistu myös englanniksi Finnishcomics.infon blogissa.